Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto

Tervehdys!

Olen käynyt Teatterikorkeakoulun vuosina 1984-1988. Ensimmäinen iso työ osui kohdalleni jo opiskeluaikana, kun Jouko Turkka ohjasi TV-2:lle Seitsemän Veljestä. Roolinani oli Jukolan Timo.

Koulun jälkeen olin kulkumiehenä pienissä teatteriryhmissä. Sain tehdä lukemattoman määrän pieniä ja vähän isompia töitä.

Niistä tärkeimpiä:

Yrjö Kallisen Valaistuminen, jonka ohjasi sekä käsikirjoitti Suomussalmiryhmälle Esa Kirkkopelto (1995). Seuraava merkityksellinen teatterityö oli Vanja Eno. Sen ohjasi Kristian Smeds. Alun perin allekirjoittaneen piti näytellä karhua, mutta päädyin Serebrjakoviksi. Elämäänsä ja tieteelliseen työskentelyynsä pettyneeksi vanhaksi mieheksi, joka kulki puiset arkut jalassa sekä puukintaat kädessä (1999).

Heti perään syntyi Teatteri Takomoon Jumala On Kauneus. Se toteutui Smedsin johdolla Lume-Keskukseen. Teos perustuu Paavo Rintalan saman nimiseen romaaniin (2000).

Runoviikolla olen ollut mukana vuodesta 2001. Tuolloin taiteellisena johtajana työskennellyt Antti Virmavirta tilasi minulta monologiteoksen. En osannut vastata hänelle. En ollut koskaan kuvitellut

tekeväni mitään yksin. Mutta soitin hänelle seuraavana päivänä ja sanoin voivani valmistaa monologiversion Rintalan Jumala On Kauneudesta. Jos se vaan kaikille Takomon porukoille sopisi. Ja sopihan se.

Seuraavaksi valmistui Minä Olen Esko €“ monologi Teatteri Takomoon (2003). Kuu On Linttaan Kävelty Kengänkorko - perustuu Pentti Saarikosken Tiarnia sarjaan. Se valmistui Tampereen Teatteriin (2006).

Viimeisin Monologi Herra Reisihaarniskamies valmistui Runoviikolle v.2010. Monologi perustuu Miguel de Servantesin romaaniin Don Quiote. Dramatisoin ja kirjoitin alkuperäisteoksen päälle päivityksen oman aikamme ritareista ja jättiläisistä.

Matkalta löytyy paljon muitakin juttuja. Kuten Kalle Holmbergin ohjaama Tuntematon Sotilas Pyynikille (1997). Painalsin siinä Lahtisena.

Ja Pekka Milonofin ohjaama Täällä pohjantähden alla. Esitys valmistui Suomenlinnaan v.2006. Roolina oli Anton Laurila.

 

Televisiossa sekä elokuvassa olen työskennellyt pitkän litanian.

 

Sarjoista voisi mainita:

 

Karjalan kunnailla (2007 €“ 2010)

 

Pelkovaara (2004)

 

Seitsemän Veljestä (1989)

 

Elokuvista:

 

Koirankynnen leikkaaja (2004)

 

Ken tulta pyytää (2001)

 

Rukajärventie (1999)

 

Onnenmaa (1993)