Kirsi Kunnas oli klassikko jo kauan ennen kuin hänestä 85. vuotenaan tuli akateemikko. Jo pelkästään hänen työnsä sanataiteen ammattilaisena on niin keskeistä, että hänet olisi eräässä kuningatarkunnassa jo ajat sitten lyöty paronittareksi. Sillä onhan hän oman runoilijantyönsä ohella luonut suomenkielelle niin olennaiset klassikot kuin kokoelman Hanhiemon iloinen lipas, Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä? ja yhdessä Eeva-Liisa Mannerin kanssa Lewis Carrollin absurdin fantasian Liisan seikkailut Ihmemaassa, ja ollut luomassa hienoa aapiskirjaa.

Mitään kummallista ei ole siinä, että Kirsi Kunnas on kirjoittanut Puut kantavat valoa ja kymmeniä muita runoja puista, valosta ja maisemasta ja Tiitiäisen, Haitulan, Kani Koipeliinin ja muita modernin eläinsadun muodon saaneita osittaisia omakuvia.

Kirsi Kunnaksessa elää sovussa monia näennäisen ristiriitaisia ominaisuuksia. Tietenkin hän on hupsu ja vakava ja henkistynyt. – Osallistuihan hän pitkään Raamatunkäännöskomitean työhön, etenkin psalmien suomentamiseen.

Kansan Uutisten toimittajalle hän kertoi viitisen vuotta sitten olevansa "runoilija vain ajoittain" ja luetteli jopapäiväiset askareensa ja ajankulunsa ruuanlaitosta lukemiseen. Ja kertoi yhtäkkiä, muutaman vuoden välein, muuttuvansa runoilijaksi. "Silloin kaikki mitä näen, koen tai katselen on pikkuisen surrealistista. Olen vähän irrallaan. Sitten kirjoitan."

Tuoreena akateemikkona hän on myös muistuttanut, että taiteilijuus on inspiraation haltuunottoa ja kuljetusta: "Runo on luotu yhtä tietoisesti kuin musiikki tai maalaus. Maalaukset ja kuvat on rakennettu, mietitty vastakohdat, valot ja värit. Samalla tavoin runo on mietitty."

Taiteen keskustoimikunta luonnehti häntä lempeäksi agitaattoriksi. Ja on häntä kutsuttu niin surrealistiksi kuin symbolistiksikin. Ne ovat taiteilijan liikanimiä. Mutta Kirsi Kunnas on myös vahva ja viisas, peloton ihminen, selväjärkinen ja rationaalinen. Ja vikkelä, hauska, salliva ja sydämellinen.

Ja hyvämuistinen. Hänellä on muistoja 1930-luvun Helsingistä, taiteilijoista Sillanpäästä Paavolaiseen, sodasta, rauhasta, parantolasta, modernistien murtautumisesta suomalaiseen runouteen ja 1970-luvun nuorista punkkareista. Mutta eivät ne ole päätyneet hänen runoihinsa. Niissä asuvat ikuisemmat asiat, elämän kuva puuna ja valona.

Lastenrunoissaan hän on viljellyt leikkisää uhkarohkeutta, ei vain jo tiedetyn oppimista vaan oivallusta ja heittäytymistä tuntemattomaan. Hänen ensimmäiset runonsa lapsille ilmestyivät 1950-luvulla ja päätyivät nopeasti suomalaisiin koteihin. Voisiko tästä päätellä, että innovaatio-Suomen luojat ovat olleet Kirsi Kunnaksen lukijoita ja hän kurillisine keksintöineen tämän luovan (ikä)luokan kummitäti ja hyvä haltija.

Helena Ylänen

WSOY on kustantanut Kirsi Kunnaksen tuotannon yli 60 vuoden ajan.