Tiedotteet

2010-01-20 15:28:52,
Kajaanin Runoviikko mukana matka 2010 messuilla


Kajaanin Runoviikko 6.-11. heinäkuuta 2010

Kulttuuria kesäisessä Kainuussa

 

Kuusi päivää runoja, musiikkia, teatteria, keskusteluja ja viihtyisää yhdessäoloa heinäkuisessa Kainuussa.

Sitä on Kajaanin Runoviikko.  

Tänä kesänä Runoviikon ohjelmistossa on noin 60 esitystä. Mukana on Pirkko Saision ja Marja Packalénin kahden naisen näytelmän, Odotuksen, ja Martti Suosalon yhden miehen teatterin, Mielipuolen päiväkirjan, kaltaisia Helsingin teatteriohjelmiston juhlittuja tapauksia, mutta on myös Runovartit ja Runopolku ja Kirkkoillan, Veikko Sinisalo -kilpailun ja Maakunnat kohtaavat -kilpailun finaalien kaltaisia perinteitä. 

Esiintyjien joukko on runsas ja nimekäs. Mukana ovat mm. Jaakko Ryhänen ja Liisamaija Laaksonen, Kaj Chydenius ja Maija Kaunismaa, Juha Tapio, Toni Edelmann, Eija Ahvo, Bo Carpelan, Lars Huldén, Sinikka Sokka ja Philomela-kuoro. 

On myös uutta teatteria, kuten Mikko Roihan ohjaama ja nuorille katsojille suuntaama tulkinta vahvasta brittidraamasta "Vincent River". On Osip Mandelstamia, suomalaisia modernisteja Tulenkantajat -esityksessä ja 2000-luvun suomalaisia runoilijoita 2000-luvun lausujien esittäminä.

34. Kajaanin Runoviikon Suven runoilija on tuore akateemikko Kirsi Kunnas; ja sehän tietää aina jotain viisasta, hauskaa, yllättävää ja railakasta.

 Kajaanin Runoviikko on Matka 2010 -messuilla mukana Kainuu-osastolla 3 a 10.

 Tervetuloa tutustumaan ja poimimaan mukaanne Runoviikon ennakkoesite!

 Kirsi-Kaisa Sinisalo

taiteellinen johtaja

 Tuula Tikkanen

tapahtumapäällikkö

 Helena Ylänen

tiedottaja

 

Tulosta

Palaa