2009-12-11 11:17:56,
Maakunnat kohtaavat -kilpailu
Tervehdys Runon ja Teatterin kaupungista!
Haastamme Teidät ottamaan osaa puheilmaisun harrastajille suunnattuun Maakunnat kohtaavat -kilpailuun. Maakunnat kohtaavat -kilpailun moni tuntee katselmuksen nimellä. Vuodesta 2000 Maakunnat kohtaavat on järjestetty kilpailumuodossa.
Katselmus eroaa kilpailusta, siten että kilpailussa jaetaan 1682 euron suuruinen palkinto. Tuon summan harrastajaryhmä voi käyttää mieleisellään tavalla ryhmän toiminnan tukemiseen.
Kilpailu on kaksivaiheinen (säännöt liitteenä). Ensimmäisen vaiheen eli ennakkokarsinnan suorittaa kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola. Tallenteet tulee lähettää 31.3.2010 mennessä, minkä jälkeen suoritetaan ennakkokarsinta. Jatkoon pääsevät ryhmät kilpailevat voitosta Kajaanin Runoviikon yleisötilaisuutena järjestettävässä tapahtumassa la 10.7.2010.
Kaikkihan tiedämme, että vain yksi ryhmä voi voittaa, mutta Kajaanissa voittavat kaikki, sillä Maakunnat kohtaavat -kilpailulla on myös koulutuksellisia tarkoitusperiä. Sen tavoitteena on pitää yllä ja kehittää puheilmaisun harrastusta Suomessa. Siksi loppukilpailuun osallistuvien ryhmien suoritukset arvioi kolmihenkinen raati, jonka jäsenet ovat sanataiteen ammattilaisia. Loppukilpailuun päässeet saavat tuomaristolta sekä kirjallisen että suullisen palautteen esityksestään.
Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel sekä Maakunnat kohtaavat -kilpailu ovat perinteisesti toimineet lausunnan harrastajien kokoontumispaikkana. Harrastajien lisäksi mukana ovat Suomen eturivin lausujat, näyttelijät ja teatteriryhmät.
Tervetuloa Kajaaniin!
Tuula Tikkanen
Kajaanin Runoviikko
Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel on valtakunnallinen kesätapahtuma runon, musiikin ja teatterin ystäville. Se järjestetään 34. kerran Kajaanissa 6.-11.7.2010.
Maakunnat kohtaavat -katselmus oli Kajaanin Runoviikko Sana ja Sävel -tapahtumassa 20 kertaa järjestetty harrastajien lausunta- ja runoesitysten katselmus. Vuonna 2000 katselmus muutettiin kaikille avoimeksi kilpailuksi.
KILPAILUN SÄÄNNÖT
ILMOITTAUTUMINEN MAAKUNNAT KOHTAAVAT -KATSELMUKSEEN 2010
Tilaa ilmoittaumislomake osoitteesta runo.viikko@kajaani.fi tai vapaamuotoisesti ilmoittamalla seuraavat tiedot:
1. Ryhmän nimi
2. Esiintyjien nimet
3. Kotipaikkakunta
4. Yhdyshenkilön nimi, osoite, sähköpostiosoite ja puhelintiedot.
5. Esityksen nimi.
6. Esityksen ohjaaja
7. Esityksen tekstit (kirjailija ja tekstin nimi)
8. Ryhmän koko ja esityksen kesto.
9. Taustatietoja (esiintyjien ikä, ryhmän ikä, esiintymiskokemus yms.)
10. Mukana seuraa valmis esitys tai vielä muuttuva esitys
11. Tallenne (CD/DVD tms.)
Ilmoittautuminen 31.3.2010 mennessä osoitteeseen:
Kaukametsä / Maakunnat kohtaavat
Koskikatu 2, 87200 Kajaani
Lisätietoja: Tuula Tikkanen, 044 7100 922, runo.viikko@kajaani.fi