Tiedotteet

2009-07-05 17:13:30,
Maakunnat kohtaavat kilpailun voitti tamperelainen Legioonateatteri


Kajaanin Runoviikolla järjestetyn, puheilmaisun harrastajille suunnatun Maakunnat kohtaavat -kilpailun on voittanut tamperelainen Legioonateatteri ohjelmallaan Vänrikki Stoolin tarinat.

Esityksen on ohjannut Timo Seppälä ja esiintyjäryhmän muodostivat Antti Haikkala, Ann-Mari Ohtamaa ja Petri Uusitalo.

Palkintoraati ihastui erityisesti esityksen rytmiin ja musikaalisuuteen, herkistyi kyyneliin sekä nauroi vedet silmissä. Raadin mukaan "Vänrikki Stoolin tarinat sisälsi rauhaa ja menoa samassa paketissa."

Palkintoraadin muodostivat teatteriohjaaja Mikko Roiha, runoilija Risto Ahti ja kulttuuritoimittaja Tarleena Sammalkorpi.

Kulttuuriosuuskunta G-voiman tiloissa Generaattorissa järjestettyyn kilpailuun osallistui neljä ryhmää. Muut osallistujat olivat Kokkolan seudun lausujat ohjelmalla Hankala nainen?!, Kiiminkijoen opiston lausujat ohjelmalla Rakkaus ikään kuin rakkaus ja Mikkelin kansalaisopiston lausuntaryhmä ohjelmalla Talossa ja torpassa.

Maakunnat kohtaavat -voittaja saa palkinnoksi 1.682 euroa. Kilpailuun ilmoittautui kuusi ryhmää. Alkukarsinnan teki kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola.

 

Tulosta

Palaa