Tiedotteet

2012-06-26 08:41:59,
Ritva Oksanen Kajaanin Runoviikolle


Tiedote 26.6.2012.

Ritva Oksanen Kajaanin Runoviikolle

- Veikko Sinisalon stipendirahaston kunniavieras esiintyy Kirkkoillassa 5.7.

Veikko Sinisalon stipendirahastolla on perinne kutsua Kajaanin Runoviikolle kunniavieras. Pitkän elämäntyön tehnyt vieras voi olla esimerkiksi lausuntataiteilija tai lausunnan opettaja. Olennaista on, että hän edistänyt lausuntataidetta. Kunniavieras saa Kajaanissa nauttia Runoviikon tunnelmasta ja esityksistä. Itse hän esiintyy Veikko Sinisalon rahaston järjestämässä Kirkkoillassa. Tänä vuonna kunniavieraaksi on kutsuttu Ritva Oksanen.

Oksanen on nähty näyttämöillä ympäri Suomen myös Runoviikolla. Hän on tehnyt useita televisiorooleja esimerkiksi Elämänmenossa, Pesärikossa ja Elämän suolassa. Oksanen on tunnettu omista laulua, lausuttua lyriikkaa ja proosaa sisältävistä produktioistaan. Kirkkoillassa hän laulaa Sampo Harrion säestäessä pianolla. - Runoviikolle on aina hienoa päästä, kierrän esityksiä ja odotan erityisesti Timo Tuomisen Jacques Brel konserttia Ravintola Kajanuksessa torstaina, Oksanen kertoo.

Kirkkoillan puheen pitää emerituspiispa Eero Huovinen ja tapahtumassa esiintyvät hänen ja Oksasen lisäksi muun muassa Kirsi-Kaisa Sinisalo ja Tuukka Vasama.

Kirkkoilta järjestetään 5.7. 2012 klo 18 Kajaanin kirkossa. Runoviikko järjestetään 4.-8.7.2012.

Ohjelma kokonaisuudessaan löytyy osoitteesta: www.runoviikko.fi

Lehdistökuvat löytyvät osoitteesta: http://www.runoviikko.fi/pressi-2012

Taiteellinen johtaja Taisto Reimaluoto 050 5680853

Tapahtumapäällikkö Tuula Tikkanen 044 7100 922

Tiedottaja Veikko Halmetoja 044 7100 025

Palaa