Kirsi Kunnas © Jyrki Luukkonen 2000 / WSOY:n kuva-arkisto
Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo kertoi Kajaanin Kaukametsässä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa ennakkotietoja ensi kesänä 34. kerran järjestettävän Runoviikon ohjelmistosta.
Runoviikko kestää tänä vuonna kuusi päivää. Se käynnistyy Eino Leinon ja runon ja suven päivänä, tiistaina 6. heinäkuuta ja päättyy sunnuntaina 11. heinäkuuta. Esityksiä kertynee 60.
Nyt julkaistussa ennakkoesitteessä paljastetaan parikymmentä esitystä ja luvataan vanhojen perinteiden, kuten Tuula-Liina Variksen kirjailijakeskustelujen, Runovarttien ja Kirkkoillan, jatkuvan.
Koko ohjelmisto julkaistaan 1. huhtikuuta, jolloin myös lipunmyynti alkaa.
Nyt julkaistujen ohjelmatietojen joukosta paljastuu tuttuja ja tunnettuja tekijöitä ja esiintyjiä, mutta myös joitakin ensi-iltoja. Uutuuksien joukossa on Mikko Roihan ohjaus englantilaisen Philip Ridleyn vahvasta kahden hengen näytelmästä "Vincent River", laulaja ja lauluntekijä Juha Tapion suomalaisiin lauluteksteihin paneutuva konsertti "Tahroja paperilla", Kaj Chydeniuksen ja Maija Kaunismaan yhteinen sävellyskonsertti "Haaskaa" sekä säveltäjä Toni Edelmannin yhdessä saksalaisen teatterigurun Manfred Kargen ja laulaja Eija Ahvon kanssa valmistama Eino Leino -painotteinen ilta "Tumma".
Harvinaislaatuinen, teksteihin painottuva musiikillinen kirjailijailta on myös "Kaksi ukkoa piparkakkumaassa". Tämän hassun nimen takana piilottelee kaksi ruotsiksi kirjoittavaa veterania, Bo Carpelan ja Lars Huldén, jotka keskustelevat kirjoittamisesta ja kirjailijaksi tulemisesta. Puheen jatkoksi Sinikka Sokka ja Eero Ojanen esittävät suomalaisia ikivihreitä Huldénin ruotsinkielisin tekstein.
Martti Suosalo taas on lavalla aivan yksin, mutta matkassa hänellä on Gogolin tragikoomisen järkyttävä "Mielipuolen päiväkirja".
Runoviikolla on myös runsaasti musiikkia. Helsingistä saapuu pääkaupungin kulttuuriviennin merkeissä Kajaaniin Philomela-kuoro. Laulaja Kaija Nuoranne ja pianisti Timo Nuoranne esiintyvät sekä kahdestaan että yhdessä näyttelijä Mika Nuojua kanssa. Merja Ikkelä (harmonikka) ja Sara Puljula (basso, lyömäsoittimet) yhdistävät voimansa runoilija Ilpo Tiihosen kanssa.
34. Runoviikon yhdeksi aiheeksi noussee sananvapaus. Runoviikon ohjelmistossa on kaksi esitystä, joiden tekstit ovat syntyneet sananvapauden rajoituksia uhmaten: Pirkko Saision kirjoittama ja ohjaama, pääosin Neuvostoliiton vankileirien nimettömiksi jääneiden laulajien jäämistöistä koottu "Kielletyt laulut" sekä näyttelijä Jussi Lehtosen ja sellisti Ulla Lampelan Stalinin leireillä kuolleen Osip Mandelstamin teksteistä ja mm. Arvo Pärtin musiikista kokoama esitys "Matka Armeniaan".
Ainutlaatuinen runoesitys on myös 2000-luvun suomalaisiin teksteihin sitoutunut "Tappoi (työpöydälle) koska jäi ilman (RUNOA)". Helka-Maria Kinnusen ja Ilari Nummen toimiessa kätilöinä joukko nuoria lausujia on luonut hienostuneen ja vangitsevan esityksen uusimmasta kotimaisesta lyriikasta. Lausujien joukossa on Veikko Sinisalo -kilpailun voittajia, finalisteja ja osallistujia.
Joka toinen vuosi järjestettävän Veikko Sinisalo -kilpailun karsinnat ovat 14. maaliskuuta Tampereen Työväen Teatterissa. Loppukilpailu on Runoviikon päätöspäivänä Kaukametsässä.
Runoviikolla on Veikko Sinisalo -kilpailun lisäksi toinenkin mittelö, puhelilmaisun harrastajille tarkoitetun Maakunnat kohtaavat -kilpailun finaali. Ryhmien alkukarsinta suoritetaan tallenteiden pohjalta. Aikaa niiden toimittamiseen perille on maaliskuun loppuun.
Lisätietoja näistä kilpailuista Tiedotteita-kansiossa.
Kajaanin Runoviikko on esillä Helsingin Matkamessuilla 21.-24. tammikuuta Kainuun osastolla 3 a 10.
Tervetuloa Runoviikolle!