Tervehdys ihmiset!

Nuoria pitää tukea.
Nuoria pitää opastaa.
Nuoria pitää kannustaa toimimaan yhteisöissä.
Urheiluseuroissa, taidepiireissä ja  kaikenlaisissa yhteiskunnallisissa järjestöissä.
Siinäpä haastava tehtävä tällaiselle entisille nuorelle.

Sellainen tehtävä tulisi olla myös muiden kaltaisteni tehtävä.
Auttaa nuoria ihmisiä eteenpäin. Kutsua heidät hallituksiin ja johtokuntiin ja kaikenlaisiin luottamustehtäviin ja ilman ehtoja.
Jokaisen hallituksen tai johtokunnan tai yhdistyksen kokoonpanossa tulisi olla ainakin puolet nuoria innokkaita ihmisiä.
Arvatkaapa onko heitä!

Uudenlainen ideaali toiminta löytyy kulkemattomilta teiltä ja oudoilta poluilta. Sieltä missä sarkasmin kivikot eivät vielä iske jokaiseen varpaaseen jokaisen mutkan takana.
Nuoret elämäntunnossa olevat ihmiset haluavat sanoa ja vaikuttaa.
Ja sanoessaan he oppivat sanomaan ja näyttämään suuntaa, joka ei vielä piirry täysin selvästi, mutta on jo hahmolla.
On hienoa olla läsnä kun löytyy uusia aiheita ja kertomisen keinoja.
On selvää, että elämässä oman tilansa raivannut kansalainen ei useinkaan enää tarvitse idealismia tai innoitusta. Riittää kun palkka napsahtaa tilille ja alla kehräävän kulkuvälineen päästöt alittavat vallitsevat standardit.
Me elämme normaalia elämää. Me emme liiku epämukavuusalueilla, vaan pötköttelemme kaukosäädin kädessä olohuoneen sohvalla normielämän ojanpohjalla.
Epävarmuus puistattaa, väsyttää ja viluttaa.

Annetaan siis nuorison myllätä ja ravistaa. Kaikesta huudosta, melskeestä ja pyllyilystä syntyy aina tavattoman hienoja toimintoja, yhteiskunnallisia ilmiöitä ja uusia ekologisia käytäntöjä – suomalaisia kulttuuritekoja.
Jokainen uusi aika rakentaa uudenlaista kollektiivista ajattelua. Sitä kutsutaan innovatiivisuudeksi.
Me biologisen aikavyöhykkeen ylittäneet voimme vain todeta mitä ympärillä tapahtuu ja uida ja purjehtia ja kellua mukana. Nuorempi polvi surffaa aina poikkiaaltoon ja vastavirtaan. Se on arvokasta ja rohkeaa toimintaa.

Runoviikon aikana tulemme näkemään nuorten ammattilaisten voimakkaasti hengittäviä uusia kantaesityksiä.
Voimme osallistua nuorten suomalaisten kärkirivin runoilijoiden taatusti värikkäisiin sessioihin ja keskusteluihin.
Saamme nähdä jälleen uuden Vuoden Nuoren Lausujan.
Voimme osallistua Unelmien Aikatauluun, jossa ikinuoret ikäihmiset puhuvat elämästä ja ikuisesta idealismista.
Kajaanista tulee Kierto, jonka esittäjät puhuvat toivosta ja tulevaisuudesta.
Ja meillä on Kenttä, jossa kaksi entistä nuorta haukkaavat tämän ajan kääretortusta rouheita paloja.

Näissä kohtaamisissa syntyy epämukavuutta, joka meitä ikäloppuja turjakkeita pistelee ja hiertää.
Muistetaan että juuri tuon kaltaisissa häiriötiloissa vilahtaa jotain uutta ja ennen kokematonta. Sellaisissa taikapiireissä haluan olla osallisena: Istua ja kekottaa ja ihmetellä – nähdä välähdyksiä meidän Suomemme uusista ulottuvuuksista.

Taisto Reimaluoto
Kajaanin Runoviikon taiteellinen johtaja

PALAAMATON 
Niin lapsellista,
hymyyn houkuttavaa
kysyä itseltänsä
miten vuori
tai meri viihtyy nyt,
kun olet poissa.
Ja eikö öisin
tuuli tartu lyhtyyn
ja etsi kuulijaansa
kaikkialta
valaisten rinteitä
ja rantamia
ja luoden levottomat varjot
seinämille.
Ei vuori tiedä
mitä annoit sille.

Niin lapsellista
luulla pienen laulun
noin säilyvän
ja yhä siellä soivan
tai tähden lentävän
kuin kerran ennen
ohitse huipun
veden kalvoon asti
tai luulla veden
siellä kaipaavan
kuvaasi vuoren
mustaa selkää vasten.
Niin lapsellista
palaamattomille
Ei meri tiedä
mitä annoit sille.

Mirkka Rekolan kokoelmasta VEDESSÄ PALAA, WSOY 1954